Kuopion yliopiston ylioppilaskunta - KYY
 Suomi  English
     KYY | ULJAS | HYVÄT KUVAT | KYT | KISA

11.03.2009

Muutosten vuosi

Aihe: Yleiset — puheenjohtaja @ 14:29

Allaoleva teksti on julkaistu Uljaan numerossa 2/2009 puheenjohtajan palstana.

Elämme historiallisia aikoja. Koulutuspoliitikkoja viime vuodet puhuttanut korkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen alkaa saada muotojaan – uusi yliopistolaki, uusi yliopisto ja siinä sivussa uusi ylioppilaskunta. Jopa pidempään mukana olleilla on välistä vaikea pysyä kartalla tässä muutosten sumassa, aina välillä huomaa pysähtyvänsä miettimään tuleeko joku muutos laista vai mistä. Toisaalta on myös jännittävää seurata pitkän suunnittelu- ja valmisteluprosessin konkretisoitumista pala palalta.

Uuden yliopistolain ja Itä-Suomen yliopiston rinnalla on rakennettu myös entistä upeampaa ylioppilaskuntaa. ISYY on jälleen kerran osoittanut miten ennakkoluulottomalla ja avoimella asenteella voidaan saavuttaa lähes mahdottomalta tuntuvia asioita. Viime vuoden maaliskuussa pidettiin ISYY-hankkeen työryhmien yhteinen aloitusseminaari Joensuussa, ja kuluneen vuoden aikana on päästy tilanteeseen, jossa vaalit ovat ovella ja yhteinen ylioppilaslehti on jo toisessa numerossaan. Olen erittäin iloinen, että avoimessa valmistelussa on voitu kartoittaa parhaita käytäntöjä molemmista ylioppilaskunnista ja valita uudelle ylioppilaskunnalle parhaat mahdolliset käytänteet ilman kiintiöintiä tai yliopistojen yhdistymisen aikana useita kertoja vastaan tullutta meille-teille – ongelmaa.

Miksi yliopistolaitosta pitää uudistaa? Onko muutos itsetarkoitus, dynaamisuus päivän sana? Itse koen, että uudistus jonka toteuttajina pääsemme etuoikeutetusti olemaan, on parasta mitä yliopistoille on tapahtunut pitkään aikaan. Edessä on kuitenkin vielä paljon työtä, ennen kuin pääsemme keräämään uudistuksen lupaamia hedelmiä. Onko Itä-Suomen yliopistossa tiukka keskitetty ylhäältä alaspäin saneleva johtamisjärjestelmä, vai onko meillä tilaa keskusteleville toimielimille kuten koulutussuunnittelutoimikunnille tai arviointi- ja kehitysneuvostoille ja laajemmalle hallinnolle? Yliopiston sisällä hyviä käytänteitä pitäisi pystyä vaihtamaan muutenkin kuin ylipäällikön päiväkäskyllä.

Kuten alussa totesin, elämme historiallisia aikoja. Muutokseen sisältyy aina mahdollisuus, myös mahdollisuus epäonnistumiseen. Uuden lain mukaan yliopiston hallituksesta puolet koostuu yliopistoyhteisön ulkopuolisista jäsenistä joiden valinta tulee olemaan keväällä nimitettävän yliopistokollegion vastuullisin ja vaativin tehtävä. Aktiivisten ja sitoutuneiden hallitusten jäsenten löytäminen tulee olemaan avainasemassa uuden lain toteutumisen kannalta, sillä ilman niitä kirjaukset paremmista yhteyksistä elinkeinoelämään ja ympäröivään yhteiskuntaan jäävät vain kauniiksi sanahelinäksi, retoriikaksi.

Kaikkien uudistusten myötä yliopistoille on tarjottu uusia mahdollisuuksia, mutta samalle meille yliopistoyhteisön jäsenille on asetettu valtava vastuu. Olemmeko me yliopistoyhteisönä valmiit kantamaan tämän vastuun?

Ei kommentteja »

Ei kommentteja

Tämän artikkelin kommentit RSS-syötteenä. Paluuviiteosoite

Jätä kommentti

Kommentit tarkistetaan ennen niiden julkaisua ylioppilaskunnan toimesta.



Kuopion yliopiston ylioppilaskunta, PL 1627, 70211 Kuopio, 017-163 731 | toimisto@kyy.fi

webmaster@kyy.fi | © 2006 KYY