Kuopion yliopiston ylioppilaskunta - KYY
 Suomi  English
     KYY | ULJAS | HYVÄT KUVAT | KYT | KISA

06.03.2009

Sopojaosto ja liikuntajaosto iskevät hyvinvointiin!

Aihe: Yleiset — Hannu Jaakkola @ 13:27

Kuten Pauliina tuossa jo sopopuolen avausta iski, niin jatketaan siitä.

Olemme todellakin järjestämässä16.3. alkaen Kesäksi kuntoon-ohjelmaa. Tarkoituksena on tarjota ylioppilaskunnan jäsenille lisää mahdollisuuksia liikkua ja samalla hyödyntää kaikkea sitä tietotaitoa, mitä jäsenistöstä löytyy. Lähtökohtana on, että kaikki voivat osallistua riippumatta kuntotasosta tai liikuntakokemuksesta. Yritämme tarjota hyviä elämyksiä ja rakentaa yhteishenkeä jotta ihmiset voivat innostua omaehtoisesta liikkumisesta.

Olemme suunnitelleet, että säännöllisten ja ohjattujen viikottaisten liikuntavuorojen lisäksi järjestämme erilaisia työpajoja ja luentoja. Näiden aiheina voi olla mm. ruokavalion ja treeniohjelman rakentaminen, venyttelytekniikan harjoittelu tai vaikka kuntotestin järjestäminen.

Työpajoja ja luentoja järjestämme toiveiden ja palautteen mukaan, joten jos haluat lähteä mukaan ja jokin asia kiinnostaa, kerro siitä meille! Vielä paremmin, jos haluat itse tulla pitämään luentoa tai työpajaa, otamme kaiken avun vastaan.

Lisätietoja saa minulta: hannu.jaakkola<ät>kyy.fi

Hannu Jaakkola,

hallituksen sosiaalipoliittinen vastaava.

Ei kommentteja »

Ei kommentteja

Tämän artikkelin kommentit RSS-syötteenä. Paluuviiteosoite

Jätä kommentti

Kommentit tarkistetaan ennen niiden julkaisua ylioppilaskunnan toimesta.



Kuopion yliopiston ylioppilaskunta, PL 1627, 70211 Kuopio, 017-163 731 | toimisto@kyy.fi

webmaster@kyy.fi | © 2006 KYY