Kuopion yliopiston ylioppilaskunta - KYY
 Suomi  English
     KYY | ULJAS | HYVÄT KUVAT | KYT | KISA

29.05.2009

Mediamaksusta haittaa opiskelijamyönteiselle kaupunki-imagolle

Aihe: Yleiset — puheenjohtaja @ 08:25

Alla oleva teksti lähetettiin eilen iltapäivällä Savon Sanomien mielipidepalstalle, tarkkaile lehteäsi!

Viime aikoina mediassa runsaasti keskustelua herättänyt mediamaksu ei saa Kuopion yliopiston ylioppilaskunnan (KYY) kannatusta. Kun opiskelija on nykyään voinut valita tv-maksun maksamisen tai televisiosta luopumisen väliltä, jatkossa jokainen opiskelija joutuisi automaattisesti maksamaan korkean mediamaksun. Sen lisäksi, että mediamaksu on äärimmäisen suuri opiskelijan tuloihin nähden, siinä on huonoja puolia monesta näkökulmasta.

Esityksen mukaan mediamaksu perittäisiin niin, että jokainen on maksuvelvollinen vain yhdessä osoitteessa. Näin ollen esimerkiksi opiskelija, joka on kirjoilla vanhempiensa asunnossa, ei ole maksuvelvollinen opiskelija-asunnossaan. KYY näkee tämän huonona niin opiskelijan kuin opiskelukaupungin kannalta.

Ehdotettu mediamaksu kannustaa opiskelijoita pitämään kirjansa vanhempien luona, jolloin opiskelukaupunki menettää yhden virallisen asukkaan ja tämän verotulot. Tässä tapauksessa Kuopioon muualta tullut opiskelija menettäisi puolestaan oikeuden mm. opiskelijahintaiseen bussikorttiin. Tällainen tilanne ei ole toivottava eikä tarkoituksenmukainen - sekä kaupunki että opiskelija häviävät.

Toisena ongelmana voidaan nähdä opiskelijoiden soluasuntoihin osoitettava mediamaksu. Opiskelija-asunnossaan kirjoilla olevien opiskelijoiden tulisi yhdessä vastata asunnon mediamaksun hoitamisesta, mutta käytännössä laskun jakaminen mahdollisesti tuntemattomien kämppäkavereiden kesken voi olla hyvinkin vaikeaa. Vaarana on koko asuntokunnan maksun kasaantuminen yhden soluasunnossa asuvan opiskelijan kontolle, jos muut karttavat velvollisuuttaan osallistua maksun maksamiseen. On mahdollista, että kovin nopeasti syntyy lisää maksuhäiriömerkintöjä jo ennestään tiukassa taloudellisessa tilanteessa eläville opiskelijoille.

KYY toivoo kyseisten asioiden huomioimista mediamaksun jatkovalmistelussa. Ylioppilaskunta pyrkii aktiivisesti ja yhdessä mm. Kuopion kaupungin kanssa luomaan Kuopiosta houkuttelevampaa opiskelijakaupunkia - paikkaa, johon jäädään töihin ja asumaan myös opiskelujen jälkeen. Jokaisella Kuopiolaisella on mahdollisuus ottaa kantaa kaupungin ja sen nuorten viihtyvyyteen näin merkittävässä asiassa. Opiskelijat tuovat iloa ja elämää opiskelukaupunkiinsa, ja he ovat tärkeä osa kaupunkia ja sen asukasryhmiä. Mediamaksun kaltaisten asioiden ei tulisi rajoittaa tätä suhdetta.

04.05.2009

Mars maailmalle!

Aihe: Yleiset — puheenjohtaja @ 11:42

Allaoleva teksti on julkaistu Uljaan numerossa 4/2009 puheenjohtajan palstana.

Korkeakoulujen kansainvälistymisstrategia valmistui tammikuussa. Opetusministeri on väläytellyt ideaa korkeakoulututkintoihin sisältyvästä pakollisesta kansainvälistymisosiosta. Liikkuvuus on päivän sana.

Kansainvälistyminen ja liikkuvuuden lisääminen ovat pelkästään hyviä asioita; on vaikeaa saada uusia näkökulmia, jos ei koskaan irtaudu tutusta ja turvallisesta. Keskustelussa pyörineiden ajatusten suunta on loistava, mutta pakkokeinojen käyttö kansainvälisyyteen kannustamisessa on radikaalia.

Vaikka halua olisi, kaikilla ei ole mahdollisuutta lähteä vaihtoon: on perhettä tai vakituinen työpaikka. Valitettavan monet jättävät vaihto-opiskelun väliin siksi, että se venyttää valmistumista. Joitakin kansainvälistyminen ei vain yksinkertaisesti kiinnosta. Ei kai ketään voi ulkomaille väkisinkään viedä?

Pakollisen vaihto-opiskelun sijaan kannattaisi panostaa kansainvälisyyskasvatukseen kotimaassa. Esimerkiksi kv-tuutorointi on loistava tapa tutustua uusiin ihmisiin ja vieraisiin kulttuureihin. Erilaiset kieli- ja kulttuuriopinnot kehittävät kansainvälisyyttä, tai antavat vähintäänkin hyvät edellytykset sille. Nykyään on myös tarjolla jos jonkinlaisia sivuainekokonaisuuksia niin Eurooppaan, Venäjään kuin Aasiaan liittyen. On erikoista, että tällaisia asioita ei useinkaan lasketa aidosti kansainväliseksi toiminnaksi.

Liikkuvuus tuntuukin nousseen lähes itseisarvolliseen asemaan. Jos ulkomaat eivät ole vaihtoehto, hyviä kanavia löytyy myös Suomen rajojen sisältä. Kesäyliopistot tarjoavat opintoja muista yliopistoista varsin kohtuulliseen hintaan ja joo-opintojen suorittaminen on kotimaista liikkuvuutta parhaimmillaan. Onhan sekin jonkinasteista vaihto-opiskelua.

Onneksi on niitäkin opiskelijoita, joita vaihto-opiskelu ja kansainvälisyys todella kiinnostavat. Nämä opiskelijat lähtevät vaihtoon oma-aloitteisesti, eivätkä välitä, vaikka joutuisivat uhraamaan sen takia jotain muuta tärkeää. He kiertävät vaihtokohteesta toiseen, ja ovat ylpeitä ulkomailla tehdyistä opinnoista ja matkalla saamistaan kokemuksista. Kaikkein innokkaimmat suorittavat koko tutkintonsa Suomen ulkopuolella. Vaihtelu virkistää, ja nämä ihmiset tietävät sen.

Kyllä minäkin haluaisin joskus vaihtoon, tai oikeastaan työharjoitteluun ulkomaille. Ihannekohde on ollut tiedossa, niin työpaikan kuin kohdekaupungin osalta, kauan ennen opiskelupaikan saantia. Maailma, täältä tullaan!

Heti, kun muilta kiireiltäni ehdin.



Kuopion yliopiston ylioppilaskunta, PL 1627, 70211 Kuopio, 017-163 731 | toimisto@kyy.fi

webmaster@kyy.fi | © 2006 KYY