Kuopion yliopiston ylioppilaskunta - KYY
 Suomi  English
      ULJAS | HYVÄT KUVAT | KYT | KISA

Koulutuspolitiikka

Ylioppilaskunnassa koulutusasioista vastaavat hallituksen koulutuspoliittiset vastaavat ja koulutuspoliittinen sihteeri. Järjestämme kuukausittain koulutuspoliittisia jaostoja, joissa keskustellaan ajankohtaisista koulutukseen, opetukseen ja oppimiseen liittyvistä asioista. Tapaamisissa ovat olleet esillä muun muassa opetuksen laatu, kirjastopalvelut, yliopistolainsäädäntö ja yksittäisiin opintojaksoihin liittyvät asiat. Paikalla käy toisinaan myös vierailevia tähtiä esimerkiksi SYL:sta, Urapalveluista tai Oppimiskeskuksesta. Jaostoista ilmoitetaan kopo-sähköpostilistalla sekä KYYn tapahtumakalenterissa. Tule ihmeessä mukaan − kaikki tapaamisissa käsiteltävät asiat koskettavat juuri sinua!

Koulutuspoliittinen sihteeri on yksi ylioppilaskunnan palkatuista työntekijöistä. Hän seuraa aktiivisesti valtakunnallista koulutuspolitiikkaa ja sen seurannaisvaikutuksia Kuopion yliopistossa. Koulutuspoliittisen sihteerin puoleen voit kääntyä esimerkiksi jos sinulla on itsestäsi riippumattomia ongelmia yksittäisen opintojakson suorittamisen kanssa tai koet saaneesi epäoikeudenmukaista kohtelua opintosuoritustesi arvioinnissa.

Lisätietoja:

Noora Sievänen
Koulutuspoliittinen vastaava
(Kansainvälinen koulutuspolitiikka, tuutorointi, hallopedit ja tasa-arvo)

Jukka Mähönen

Koulutuspoliittinen vastaava

Koulutuspoliittinen sihteeri Anssi Laine

sähköpostiosoitteet muotoa etunimi.sukunimi@kyy.fi



Tulosta
Kuopion yliopiston ylioppilaskunta, PL 1627, 70211 Kuopio, 017-163 731 | toimisto@kyy.fi

webmaster@kyy.fi | © 2006 KYY