Mitkä vaalit, mikä ISYY?
Kuopion yliopisto ja Joensuun yliopisto yhdistyvät Itä-Suomen yliopistoksi (UEF, University of Eastern Finland). Samoin käy lain nojalla ylioppilaskunnille. Näin Kuopion yliopiston ylioppilaskunta (KYY) ja Joensuun Yliopiston Ylioppilaskunta (JoYY) yhdistyvät Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnaksi (ISYY).
Ylioppilaskunnan edustajisto käyttää korkeinta valtaa ylioppilaskunnassa. Se päättää esimerkiksi jäsenmaksuista ja varojen käytöstä sekä ylioppilaskunnan hallituksesta ja sen toimintasuunnitelmasta. Edustajisto kokoontuu noin kerran kuukaudessa syyskuusta toukokuuhun.
Ylioppilaskunnat ovat viime aikoina saaneet paljon aikaan opiskelijoiden eteen. Konkreettisimpina esimerkkeinä onnistuneesta vaikuttamistyöstä ovat olleet opintotuen opintorahan, asumislisän ja tulorajojen korotukset viime vuosina ja puolison tulojen vaikutuksen asumislisään poistaminen viimeisimpänä. Ylioppilaskunnat ovat näiden asioiden lisäksi parantaneet monin tavoin opiskeluolosuhteita yliopistoissa ja yliopistokaupungeissa. Myös KYY on väsymättä pitänyt opiskelijoiden puolia Kuopiossa. Edustajiston vaaleissa, ehdokkaana tai äänestäjänä, voit osallistua opiskelijoiden elämän parantamiseen.
|